Keskustelet kaverisi kanssa jostakin. Olette eri mieltä. Esitätte perusteluja näkemyksillenne.

“Tuo ei kyllä vakuuta yhtään”, kaverisi vastaa yhteen perusteluistasi.

Tämän seurauksena yrität keksiä vielä parempia perusteluja, jotka vakuuttaisivat kaverisi.

Olen aiemmin puhunut siitä, kuinka keskustelut herkästi lipsuvat väittelyiksi, joissa tavoite on voittaa tai todistaa toisen olevan väärässä. Keskustelussa ei pohdita syitä omalle uskomukselle, vaan yritetään keksiä perusteluja sille, minkä takia tämä uskomus on oikea. Olen myös kritisoinut tätä argumenttipohjaista lähestymistapaa erimielisyyksien ratkaisemiseen.

Tämä on yksi ongelma yllä kuvatussa (hypoteettisessa) keskustelussa: “Esitätte perusteluja näkemyksillenne” ja “yrität keksiä vielä parempia perusteluja, jotka vakuuttaisivat kaverisi”. Kiinnitän kuitenkin huomion toiseen kohtaan: kommenttiin “Tuo ei kyllä vakuuta yhtään”.

Kommentti vihjaa, että on toisen tehtävä vakuuttaa sinut ja että hän on epäonnistunut. Tämä on huono näkökulma: ei ole toisen osapuolen vastuulla vakuuttaa sinua mistään. Näkisin asian mieluummin niin, että toinen henkilö voi auttaa sinua muodostamaan totuudenmukaisia uskomuksia esittämällä näkemyksiään ja perustelujaan. Loppukädessä sinun tulee kuitenkin itse tehdä varsinainen työ ja miettiä, mikä on totta. Tästä näkökulmasta on lähinnä outoa sanoa “tuo ei kyllä vakuuta yhtään”.

Kohtelias tulkinta kuuluu, että kommentti oikeasti tarkoittaa neutraalia “se mitä sanoit ei saa minua muuttamaan uskomuksiani” tai “tuo ei ole validia päättelyä” tai “tuo ei ole evidenssiä esittämällesi väitteelle”, mutta kuten usein, pidän tällaisia kohteliaita tulkintoja liiankin kohteliaina rationalisointeina sille, kuinka kaikki tietysti ymmärtävät nämä hienovaraiset erot. Pidän toki harmillisena, ettei ole lyhyitä tapoja välittää näitä tarkempia vastauksia, jolloin herkemmin tulee käytettyä lyhyttä mutta huonoa fraasia, ja että yksisanainen konsepti “vakuuttaminen” työntää kohti vastakkainasettelua ja vastuun asettamista toiselle.

On muitakin fraaseja, joita tunnutaan käyttävän retorisesti ja vakuuttamistarkoituksissa, vaikka niiden kirjaimelliset merkitykset ovat epäimartelevia.

“En voi mitenkään käsittää, miksi jotkut ajattelevat noin” – yleensä ihmiset eivät ylpeile ymmärtämättömyydellään. Toki sehän on muiden vika, kun heillä on sellaisia näkemyksiä, joita ei itse käsitä.

“En näe mitään syytä uskoa noin” kuulostaa siltä, että henkilö ei kykene käsittelemään argumentteja tasapuolisesti.

“En olisi voinut kuvitella, että he tekisivät noin” – aika päivittää uskomuksiaan. Vai sekoitettiinko tässä se, mitä odotti tapahtuvan sen kanssa, mitä halusi tapahtuvan?

Pystyn mitenkään käsittämään, miksi joku käyttäisi näitä fraaseja. Ne silti vaikuttavat minusta haitallisilta, jos halutaan välttää väittelymoodia.

Kommentit muotoa “en tajua, miten et ymmärrä tätä” ja “en näe mitään syytä uskoa noin” ovat ikään kuin pyyntöjä – tai mahdollisen aggressiivisuuden vuoksi vaatimuksia – selittää näkemyksiäsi aiheesta. Mutta taas, en ajattele sen olevan toisen vastuulla vakuuttaa muita. “Todistajan taakan” siteeraaminen onkin yksi vahva merkki keskustelun luisumisesta väittelymoodiin.

Kuvitellaan, että olet taas tuttusi kanssa eri mieltä jostakin. Tuttusi esittää perusteluja tälle vastakkaiselle mielipiteelle. Pidät hänen selityksiään täysin typerinä. Toteat itseksesi, että tuo näkemys nyt on ihan hölynpölyä.

Näiden näkemysten ei pitäisi juuri vaikuttaa siihen, miten myöhemmin suhtaudut muiden esittämiin toisiin perusteluihin samalle näkemykselle. Tosille väitteille voi nimittäin esittää surkeita perusteluja (ja näin käytännössä myös tehdään).

Entä miten käy käytännössä?

Ihmiset muuttavat uskomuksiaan vähemmän, jos ennen hyvien argumenttien esittämistä heille esitetään huonoja argumentteja.

Tällaisia tuloksia saatiin McGuiren ja Papageorgisin vuoden 1961 tutkimuksessa “The relative efficacy of various types of prior belief-defense in producing immunity against persuasion”. Tutkimuksen toisto 679 henkilöllä vuonna 2023 antoi samankaltaisia tuloksia: “Sixty Years Later – A Replication Study of McGuire’s First Inoculation Experiment”.

Ensimmäisessä artikkelissa tarjottu selitys on, että ihmiset harvoin altistavat itseään uskomustensa vastaisille näkemyksille. Heikkojen vasta-argumenttien esittäminen luo tällöin “vastustuskykyä”, jolloin myöhemmin esitettävät vahvemmat vasta-argumentit vaikuttavat vähemmän kuin ilman vastustuskyvyn luomista.

Ulkopuolelta tämä näyttää samankaltaiselta kuin jos ihmiset sanoisivat “annan teille yhden mahdollisuuden vakuuttaa minut”, ja jos tämä mahdollisuus mokataan, eivät he enää muuta näkemyksiään.

Miten asioita sitten kuuluu käsitellä? Näkemykseni: Jos joku esittää huonoja argumentteja, niin tämä on häiriötekijä, kohinaa – ei enempää, ei vähempää. Tämä tulee sivuuttaa. Tämän ei pitäisi juuri vaikuttaa itse väitettä koskeviin näkemyksiin. Tämän ei pitäisi vaikuttaa siihen, miten puntaroi myöhempiä argumentteja samasta aiheesta. Eikä se varsinkaan ole jotakin, mitä käytetään myöhemmin aseena muita vähän samankaltaisia näkemyksiä omaavia vastaan.

(Jos sinun tekee mieli vastata “mutta se, että näkemykselle esitetään huonoja perusteluja, on evidenssiä väitteen ja sen omaavien epin huonoudelle”, en oikein tiedä, mitä sanoa. Koko tutkimuksen pointti on se, että käytännössä ihmiset soveltavat tätä päättelyä väärin. Se ei toki kerro, mikä menee pieleen. Sivuutan pitkän vastauksen, mainitsen vain kvantifioinnin ja yhden muuttujan mallit sekä kehotan keskittymään itse asiaan sosiaalisten dynamiikkojen sijasta.)

Tätä peliä voi pelata myös yksin: Valitset jonkin uskomuksen, generoit heikkoja argumentteja sitä vastaan ja kumoat ne. Veikkaisin, että tätä kautta saa vahvistettua omia uskomuksiaan – vaikka nämä heikot argumentit eivät olisikaan se, minkä takia järkevät ihmiset ovat eri mieltä kanssasi.

Ei siis kannata juuttua helppoihin maalitauluihin, ja kannattaa pyrkiä ymmärtämään toisten näkökulmia. Epin parantaminen ei ole yksinpeli.