Kohtalaisen usein kun puhutaan siitä, miksi hyvä epi – tai tiede, koulutus, ajattelutaidot tai kriittinen lukutaito – on tärkeää, mainitaan jossakin kohtaa salaliittoteoriat, ilmastoskeptismi, rokotevastaisuus tai muuta vastaavaa. Tai ylipäätään joku ihmisjoukko, jolla on ihan tyhmiä ajatuksia jostakin aiheesta.

Nämä ovat helppoja maalitauluja. En tunne ketään, joka uskoisi mihinkään tunnettuun salaliittoteoriaan. Jos sanon “salaliittoteoriat ovat ihan hölynpölyä”, niin kirjaimellisesti kaikki läsnäolevat ovat täysin samaa mieltä. Tällainen keskustelu ei ole kovin kiinnostavaa: Ihmiset vuorotellen luettelevat syitä minkä takia salaliittoteoriat ovat hölynpölyä. Muut nyökkäilevät. Taputellaan itseään selkään siitä kuinka ei itse uskota tuollaiseen hölynpölyyn.

En kuitenkaan teksteissäni käsittele tällaisia helppoja maalitauluja käytännössä ollenkaan. Miksen?

Vastaus: helpot maalitaulut eivät ole se pointti.

Mitä useammin käyttää helppoja maalitauluja esimerkkeinä tilanteista, joissa ihmisillä on huono epi, sitä vahvemmin ihmisille muodostuu uskomus, että nämä ovat keskeisiä esimerkkejä. Että muuten epi on kunnossa, paitsi on ne ihmiset, jotka uskovat kristallihoitoon.

Vaikka olen yrittänyt pitää tekstieni aiheet kaukana näistä keskustelun sivuraiteille vievistä helpoista maalitauluista, niin minun on silti vaikea saada välitettyä, että ne eivät ole se pointti, että ongelma ei ole ne “muut tyhmät ihmiset”, että “järkevät” ihmiset eivät oikeastaan ole aina niin järkeviä.

Minua harmittaa, kun keskustellaan jostakin mielenkiintoisesta aiheesta, josta voisi tehdä hyviä pointteja, ja sitten keskustelu päätyykin vain helpon maalitaulun hakkaamiseen. Pohditaan esimerkiksi korruption yleisyyttä, ja joku kommentoi “no ainakin Yhdysvalloissa on korruptiota, tiedättekö siitä tapauksesta kun…” Tilaisuus käydä keskustelua vaikeammista kohteista ja oppia uutta muuttuu vain halvan kritiikin esittämiseksi.

Toisentyyppinen virhe on näkemystä ja vastakkaista näkemystä puntaroidessa keskittyä heikoimpiin vastakkaisen puolen argumentteihin. On helppoa ja tyydyttävää murskata nämä heikot näkemykset – kuin oma jalkapallojoukkue saisi maalin – mutta se ei oikeastaan ole produktiivista. Tosillekin väitteille voi esittää surkeita perusteluja, oleellista on keskittyä vahvimpiin syihin uskomuksille.

En siis tykkää siitä, että hyökätään helppoja maalitauluja kohtaan: sitä, kun niitä käytetään helppona pakotienä sen sijaan, että käsiteltäisiin oikeita asioita.

Vielä vähemmän kuitenkin tykkään siitä, että perusteettomasti syytetään muita helppoihin maalitauluihin keskittymisestä.

Minulle on muutaman kerran käynyt niin, että luen netistä jonkin tekstin, jota pidän oikein hyvänä: teksti osuvasti käsittelee virhettä, johon olen itse langennut, enkä ole nähdäkseni ainoa. Sitten luen tekstin kommentteja, joissa kritisoidaan sitä, kuinka tekstissä hyökätään olkiukkoja vastaan, että eihän ihmiset oikeasti ajattele noin. Ehkä tässä on tarkoitus olla kohtelias tai jotakin, mutta itse olkiukkona en ole arvostanut näitä kommentteja. (En usko tekstin kirjoittajankaan lämpenevän näille.)

Niin ikään minua on epäilty olkiukkojen rakentamisesta, vaikka olen mennyt askeleen pidemmälle ja pyrkinyt välttämään heikoimpia vastustajia ja helpoimpia esimerkkejä. En ole etsinyt netistä tyhmimpiä mielipiteitä, mitä ihmiset ovat aiheeseen liittyen esittäneet. Sen sijaan olen pyrkinyt käsittelemään fiksuja ja täysjärkisiä ihmisiä – sellaisia, joita uskon suuren osan lukijoistani olevan – ja heidän epinsä heikkoja kohtia. Harvoin olen rakentanut tekstiä hypoteettisen esimerkin kritisoinnin ympärille.

Ei siis pidä erehtyä, että ilmeisestä asiasta puhuminen olisi sama kuin helppojen maalitaulujen haukkuminen. Jos kaikki huoneessa olijat ovat tietysti samaa mieltä asiasta ja esitetty kritiikki kohdistuu vain muihin ihmisiin, niin silloin voi olla hyvä vaihtaa aihetta. Jos taas pointit ovat sellaisia, jotka voisivat realistisesti soveltua omalle kohdalle, ollaan parempien aiheiden äärellä.