Ennustusmarkkinalla viitataan konseptiin, jossa ihmiset voivat ostaa osakkeita, jotka koskevat jonkin väitteen toteutumista. Ideana on, että osakkeiden hinnat vastaavat väitteen todennäköisyyttä.

Esimerkki: väitettä “Suomen BKT nousee seuraavan kahden vuoden aikana yli 4 prosenttia” koskevalla markkinalla ihmiset voivat ostaa “kyllä”- tai “ei”-osakkeita. Jos BKT todella nousee yli neljä prosenttia, muuttuu kukin “kyllä”-osake yhden euron arvoiseksi ja “ei”-osakkeet menettävät arvonsa. Ja toisin päin, jos BKT ei nouse riittävästi. Tällöin “kyllä”-osakkeen hinta vastaa markkinaan osallistuneiden ihmisten arvioimaa todennäköisyyttä väitteen toteutumiselle.

Ennustusmarkkinoiden mullistava hyöty on, että niillä saadaan kerättyä ihmiskunnan paras tietämys ennustettavasta väitteestä (vertaa: tehokkaiden markkinoiden hypoteesi). Insentiivit osoittavat kohti totuudenmukaisten uskomusten muodostamista. Jos osakkeiden hinnat ja todennäköisyydet ovat pielessä, niin tällä tiedolla voi tehdä rahaa ostamalla osakkeita, mikä muuttaa samalla todennäköisyyttä oikeammaksi.

Pidän ennustusmarkkinoita Hyvänä Asiana. Hyvä epi.

Niissä on toki käytännön haasteita. Yksi on se, että käsittääkseni ne kuuluvat tällä hetkellä lainsäädännöllisesti uhkapelaamisen alle, mikä rajoittaa tai estää niiden toteuttamista. (Pidän niitä tästä huolimatta Hyvänä Asiana.)

Olen puhunut ideasta tutuilleni ja saanut vaihtelevia reaktioita. Yksi yleinen kritiikki on, että eikö silloin kehnot numeeriset taidot omaavat ihmiset mene ja menetä rahansa? Mihin voi vastata: kehnot numeeriset taidot omaavat ihmiset voivat nykyisellään mennä ja menettää rahansa osakemarkkinoilla. Kritiikki ei riko symmetriaa: miksi ihmiset menisivät juuri ennustusmarkkinoille menettämään rahansa, jos he eivät nykyisinkään menetä rahojaan osakemarkkinoilla? Miksi ottaa juuri ennustusmarkkinat silmätikuksi?

Toinen yleinen kritiikki on, että markkinoiden luominen luo samalla insentiivin vaikuttaa lopputulokseen. Jos esimerkiksi ennustetaan tulevaa presidenttiä, niin on eräs varsin ilmeinen (mutta laiton ja muutenkin erittäin epäsuotava) tapa vaikuttaa lopputulokseen. Olen vastannut, että on olemassa eräs varsin ilmeinen (mutta laiton ja muutenkin erittäin epäsuotava) tapa vaikuttaa jonkin yrityksen menestykseen. Kritiikki ei riko symmetriaa: miksi ihmiset turvautuisivat äärikeinoihin ennustusmarkkinoiden tapauksessa, jos he eivät turvaudu äärikeinoihin osakemarkkinoidenkaan tapauksessa? (Vertaa: https://xkcd.com/1958/.)

Kriitikko jatkaa: “Kyllähän jotkut ihmiset menettävät rahansa sijoittaessaan. Kyllähän historia tuntee esimerkkejä, jolloin ihmiset ovat turvautuneet väkivaltaan. Nämä eivät ole argumentteja ennustusmarkkinoiden puolesta, vaan nimenomaan varoittavia ennakkotapauksia.”

Mihin minä vastaan: Sinun täytyy valita jompikumpi! Jos olet sitä mieltä, että ennustusmarkkinat ovat huono juttu ja osakemarkkinat hyvä juttu, niin tälle tulee olla jokin symmetrian rikkova tekijä. Jos sama tekijä soveltuu ihan yhtä hyvin osake- kuin ennustusmarkkinoihinkin, niin se kuuluu ottaa huomioon tasapuolisesti eikä vain argumenttina ennustusmarkkinoita vastaan.

Käydessäni tämän tyyppisiä keskusteluja oikeassa elämässä jotkut ovat ratkaisseet jännitteen toteamalla, että osakemarkkinatkaan eivät ole erityisen hyvä juttu. Ottamatta kantaa itse väitteeseen minua arveluttaa prosessi, jolla tähän näkemykseen on päädytty.

Yksi mahdollinen prosessi on, että henkilö on muussa kontekstissa miettinyt osakemarkkinoita ja todennut “nämä eivät ole kovin hyviä juttuja”. Tällöin näkemykset ovat konsistentteja ja symmetrian rikkomista ei tarvitse tehdä: osake- ja ennustusmarkkinat ovat henkilön mielestä symmetrisiä. “Ennustusmarkkinat ovat kuin osakemarkkinat” ei tällöin ole pointti ennustusmarkkinoiden puolesta vaan niitä vastaan.

Toinen mahdollinen prosessi on, että kuullessaan “tuo ei riko symmetriaa” henkilö keksii puolustukseksi näkemyksen “no eivät osakemarkkinatkaan ole niin hyviä”. Ei niin, että harkitaan uudelleen ja mietitään “totta, kritiikkini soveltuu ihan yhtä lailla osakemarkkinoihin, ehkä käytän liian yleispäteviä argumentteja”. Ei niin, että todetaan “näköjään keksin vakuuttavan perustelun sille, miksi myös osakemarkkinat ovat huonoja – kappas, näkemykseni osakemarkkinoista muuttuivat”. Vaan niin, että refkeksinomaisesti puretaan jännite perääntymällä väitteeseen “no eivät osakemarkkinatkaan ole niin hyvä juttu”. Henkilö yrittää voittaa väittelyn keksimällä sujuvan vasta-argumentin. Hänellä ei ole konsistenttia näkemystä osakemarkkinoista, vaan hän nyt vain sanoi sen, mitä tässä tilanteessa kannatti sanoa.

Kuten voi arvata, pidän tätä jälkimmäistä prosessia huonona. En tietenkään tiedä, mitä tarkalleen ihmisten päässä tapahtuu. On jopa mahdollista, että eri ihmisillä on eri näkemyksiä. Sen kuitenkin sanon, että olen valitettavan usein kuullut ihmisten esittävän symmetriaa rikkomattomia argumentteja ilman, että he olisivat näyttäneet tiedostavan niiden olevan symmetriaa rikkomattomia.

Jotta minun näkemystäni ei väärinymmärretä ja tulkita minun sanovan “jos kerta nuo saavat tehdä pahoja juttuja, niin minunkin pitää saada”, niin väännän vielä rautalangasta, mitä tarkoitan symmetrian rikkomisella. Jotakin menee pieleen, jos on samanaikaisesti mieltä “X on hyvä juttu” ja “Y on huono juttu”, mutta selittäessään miksi Y on huono käyttää argumentteja, jotka soveltuisivat ihan yhtä hyvin X:n kritisoimiseen. Syy sille, miksi henkilö uskoo Y:n olevan huono, ei siten taida olla suullisesti esitetyt argumentit. Tällöin tulee pysähtyä. Mikä rikkoo symmetrian? Onko X:n ja Y:n välillä jokin keskeinen ero? Onko X sittenkään huono juttu? Onko Y sittenkin hyvä? Vai hetkinen, soveltuuko argumentti sittenkään niin hyvin X:n kritisointiin? On monta tapaa purkaa ristiriita, mutta niistä tulee valita jokin, eikä vain jatkaa Y:n kritisoimista symmetriaa rikkomattomilla argumenteilla.

Pari tuttavaani väittelivät kerran asumistuen vaikutuksesta asuntojen vuokriin. Yksi osapuoli esitti tutkimuksen, joka tuki hänen väitettään. Miten toinen osapuoli reagoi?

Hän ei kritisoinut tutkimuksen sisältöä. (Ehkä kritisoitavaa olisi ollut, ehkä ei, en tiedä.) Hän ei sanonut, että on muita tutkimuksia, jotka ovat antaneet eri johtopäätöksiä. Hän ei kiistänyt tutkittavan kysymyksen merkityksellisyyttä väittelyn aiheeseen liittyen. Sen sijaan hän…

…vastasi, kuinka taloustiede on hyvin hataraa ja yleistämisen kanssa pitää olla tarkkana.

Tämä on täysin yleispätevä argumentti minkä tahansa aihetta koskevan tutkimustuloksen sivuuttamiseksi – tai ylipäätään mitä tahansa empiiristä dataa käyttävää päättelyä vastaan. Mihin tahansa empiiriseen dataan voi sanoa “yleistämisen kanssa pitää olla tarkkana”.

Mietin, mikä henkilön reaktio olisi ollut, jos tämän tutkimuksen tulos olisikin ollut päinvastainen. Epäilen, etteivät uskomukset noudattaneet päivityksen ja vastapäivityksen lakia.

Yleispäteviä vasta-argumentteja on paljon. Tässä on muutama, joihin olen itse törmännyt:

  • “asiat ovat monimutkaisia, ei tuollaisista asioista voi tietää” (eli erityisesti sinä et voi tietää)
  • “kyllä sinä sitten vanhempana ymmärrät” (ja tulet olemaan samaa mieltä kuin minä)
  • “et taida kuitenkaan olla tämän alan asiantuntija” (henkilöltä, joka ei myöskään ole asiantuntija – ei sillä, että asiantuntijankaan tulisi käyttää tätä)
  • “tuo on vain sinun uskomuksesi” (ja “uskomukset” ovat tietysti epätosia, kuten ovat myös “intuitiot” ja “omat mutut”)
  • “aika moni on kanssasi eri mieltä” (mikä pätee käytännössä aina, varsinkin jos keskustellaan mistään mielenkiintoisemmasta).

Yleispätevät vasta-argumentit harvemmin käsittelevät itse asiaa, vaan sinua ja muita ihmisiä. Niissä itse asiaa koskevilla väitteillä ei ole väliä, ainoastaan sillä, että sinä et ole asiantuntija ja muut ihmiset ovat kanssasi eri mieltä.

Yleispätevissä vasta-argumenteissa retoriikka ja johtopäätöksen sumentaminen on oleellista: Ei esimerkiksi sanota “jotkut ovat kanssasi eri mieltä, joten sinun tulisi olla vähemmän itsevarma”, vaan “tätä asiaa koskien on kuitenkin laajaa erimielisyyttä”. Ei myöskään sanota “vanhemmat ihmiset tietävät paremmin ja minä olen sinua vanhempi, joten sinun pitäisi olla kanssani samaa mieltä”, vaan “elämän varrella sitä oppii kaikenlaista, mitä ei nuorempana tule ajatelleeksi (vink vink)”.

Luin kerran erään kirjan. Kaverini kritisoi lukemistani sen vuoksi, että kirjan kirjoittaja oli kiistanalainen hahmo (ei, en kerro kenestä on kyse). Yksi argumenteista oli, että kirjan ostaminen tukee kirjailijaa taloudellisesti.

Isoa osaa ostotapahtumista voi kritisoida argumentilla “tämä tukee ‘pahoja’ tahoja”. Mitä isompaan osaan väitteitä argumentti soveltuu, sitä vähemmän se kykenee erottelemaan hyvien ja huonojen väitteiden välillä.

Jos yleisesti pohtii kysymystä “milloin kannattaa lukea kirja?”, oleellisimmat kysymykset ovat sellaisia kuten “onko kirja hyvä”, ei sellaisia kuten “tukeeko kirjan ostaminen ‘pahoja’ tahoja taloudellisesti”. En usko, että argumentin esittänyt yleisesti miettii asioita jälkimmäistä kautta enkä usko, että se oli miksi hän uskoi mitä uskoi, mutta kun hyvältä kuulostava perustelu omalle näkemykselle löytyi, niin sitä oli houkuttelevaa käyttää.

(Argumenttia voi kritisoida myös kvantifioinnin puutteesta ja yhden muuttujan malleista. Ja toki siitä, että en ollut itse ostanut kyseistä kirjaa.)

Tosillekin väitteille voi esittää huonoja argumentteja.

Argumentteja voi verrata matemaattisiin todistuksiin. (Sivuutetaan hetkeksi se, että päättelyt ja argumentit eivät perustu binääriseen logiikkaan, vaan jatkuvaan, probabilistiseen ajatteluun.) Tällöin todistus on virheellinen, jos siinä on yksikin virheellinen askel. Tämä ei tarkoita, että todistettava väite olisi epätosi. Ehkä todistuksen virheet voi korjata. Ehkä väitteen voi todistaa jollakin toisella tavalla. Mutta itse todistus on virheellinen. Tosillekin väitteille voi esittää virheellisiä todistuksia.

Erinäisille virheellisille päättelyn askelille on monia nimiä: symmetriaa rikkomaton argumentti, yleispätevä vasta-argumentti, epävalidi implikaatio, “todistaa liikaa”, yhden muuttujan malli… Saman argumentin voi muotoilua vaihtamalla saada kuulumaan eri kategoriaan. Joka tapauksessa kyse on samasta konseptista: riippumatta lopullisen väitteen todenmukaisuudesta tämä nimenomainen argumentti ei ole validi.

On varsin houkuttelevaa käyttää jotakin näistä virheellisistä perusteluista vastakkaisen näkemyksen kumoamiseen: sehän antaa tässä tapauksessa oikean vastauksen! Toisesta näkökulmasta tämä taas näyttää rationalisoinnilta (ja sitä se on): johtopäätös on valittu ja enää tarvitsee keksiä perustelut.

Perusteluja kuuluukin käsitellä tasapuolisesti. Ei tietenkään niin, että jokainen perustelu olisi yhtä validi ja vahva, vaan että yksittäisen perustelun toimivuutta tarkastellaan erillisenä lopullisen väitteen totuusarvosta. Epävalidin argumentin salliminen silloin (ja vain silloin) kun se antaa oikeita vastauksia taas ei ole kovin tasapuolista. Tosillekin väitteille voi esittää huonoja argumentteja, eikä niitä kuulu hyväksyä vain sen takia, että ne ovat “oikealla puolella”.