Mitä yhteistä seuraavilla tilanteilla on?

  • Nuorempana harrastin matematiikkakilpailuja. Harrastusvuosina minulle muodostui ajatuksia siitä, miten valmennusta voisi kehittää. Välillä kuitenkin mietin: “Miten minä muka voisin tietää paremmin kuin valmennustoimintaa vuosikymmeniä pyörittäneet?”
  • Yliopistoa aloitteleva kaverini kommentoi “En tiedä luulenko itsestäni liikoja, mutta uskoisin, että jos minut laitettaisiin yläkouluun nyt, niin olisin ihan OK opettaja [vaikken ole suorittanut tarvittavia opintoja].”
  • Esitin kritiikkiä koulutusta kohtaan ja lähestymistapoja, joilla sitä voisi parantaa. Minulle kommentoitiin “Varmaan joo yksi matikan opiskelija tietää miten Suomen koulutusta kuuluu ajaa.”

Yksi yhteinen piirre on status. Kolmas kommentti oli vitsi, joka imitoi stereotyyppistä hierarkiassa alemmas näpäytystä. Toisen esimerkin “En tiedä luulenko itsestäni liikoja” taas on juuri sellaista nöyryyttä, johon ihmiset aina välillä tökkivät toisiaan. Ja jos “minä muka tietäisin paremmin”, niin sehän tarkoittaa että väitän jossain mielessä omaavani enemmän statusta kuin vanhat ja kokeneet valmentajat, mikä ei tietenkään käy.

On kuitenkin myös toinen yhteinen piirre. (Esimerkit sattuvat koskemaan opetusta, mutta se ei ole se, mitä ajan takaa.)

Taloustieteessä tehokkaiden markkinoiden hypoteesi sanoo, että osakkeiden hinta vastaa kaikkea nykyistä informaatiota. Toisin sanoen “Jos luulet huomaavasi osakkeiden hinnoissa virheen (esim. että ne ovat liian matalat), olet väärässä”: sinulla ei voi olla informaatiota, joka kertoo hintojen olevan virheelliset, koska tämä informaatio heijastuu jo hinnoissa. Hypoteesi on hyvä approksimaatio, vaikkei se ole kirjaimellisesti tosi.

Sen sijaan hypoteesin variantti, tehokkaan maailman hypoteesi, menee jotakuinkin näin: jos luulet huomaavasi maailmassa parannettavaa, olet väärässä.

Tämä on ilmiselvästi hölynpölyä – joten eihän kukaan tietenkään usko tähän tai sano “en usko, että maailmassa on mitään ongelmia”. Eksplisiittisesti kysyttäessä ihmiset kiistävät tämän.

…ja silti nuoremmalla minälläni oli jokin tehokkaan maailman hypoteesia vastaava uskomus. Ei eksplisiittisesti. Ei konsistentisti. Kysyttäessä olisin kiistänyt hypoteesin selvästi epätotena. En tietoisesti miettinyt asioita sen kautta. Mutta jokin ajatus minulla oli, joka pisti ajattelemaan, että enhän minä voi nähdä miten asioita voisi tehdä paremmin.

(Epäilen, että yleisesti huonoimmat uskomukset ovat juuri sellaisia syvällä olevia näkemyksiä, jotka tietoisesti hylättäisiin ja kysyttäessä kiistettäisiin, mutta jotka kuitenkin ohjaavat selkeämpiä, pinnallisempia uskomuksia. Tämä tekee epin parantamisesta hieman hankalaa.)

Näin päädytään uskomaan kaikenlaista hölynpölyä, kuten että vapaaehtoistoiminnalla pyöritettävästä valmennustoiminnasta ei löydy tekemistä lisäkäsille tai tilaa uusille ideoille.

Tehokkaan maailman hypoteesin voisi kumota vaikkapa puhumalla insentiiveistä ja antamalla listan esimerkkejä, joissa se ei päde. Tämä on kuitenkin väärä taso asian käsittelyyn. Status-näkökulma selittää ilmiön hyvin: hypoteesiin “uskotaan”, ei siksi että sille olisi vahvoja perusteluja, vaan koska muuten on ylimielinen ja luulee itsestään liikoja.

Ja koska käsittelen statukseen liittyviä aiheita, jotka saavat herkästi ajatukset sumenemaan, selkeytän yhtä pointtia: Kun sanon, että on hölynpölyä uskoa järjestelmien tehokkuuteen, en tarkoita, että niiden parissa työskentelevät ihmiset ovat “tyhmiä”. En todellakaan tarkoita, että nämä ihmiset ovat epätehokkaita tai laiskoja. Kyse on vain siitä, että nämä järjestelmät eivät ole täydellisiä tai edes niin hyviä, ettei niistä voisi löytää ongelmia tai parannettavaa.

Näin sanottuna tämä kuulostaa taas yhdeltä itsestäänselvyydeltä. Nuoremmalle minulle se ei kuitenkaan sitä ollut, enkä ole ainoa, joka ei ole ajatusta sisäistänyt. Jatkaakseni koulutusteemalla, olen aiheesta keskustellessa kuullut sanottavan “opetusta ei voi parantaa joillekin ilman, että muut kärsivät”, yleensä mainiten samassa yhteydessä resurssipulan. Käytännössä taas on olemassa lukemattomia “helppoja” parannuksia: keksin heti esimerkit “oli kiva, kun opettaja antoi minun edetä matikantunneilla omaa tahtia”, “hyvä, että luentodiat löytyvät netistä, jos ei ole päässyt luennolle paikalle” ja “kurssin opiskelijoita varten luotu viestittelyryhmä helpottaa oppimista ja avun saamista”. Minun on vaikea nähdä, että kukaan “kärsii” näistä, eivätkä nämä vaikuta kovin kalliilta operaatioilta.

Juuri tällaisista syistä tämä “hyvät jutut yhdelle ovat toiselta pois” -näkökulma ei miellytä minua: se olettaa nykyisen järjestelmän tietysti olevan tehokas ja Pareto-käyrällä, jolloin ainoastaan lisäämällä resursseilla voidaan saada parempia tuloksia, ja muuten pitää ryhtyä köydenvetoon nykyisistä resursseista. Siten itsestäänselvyydet kuten “laita aiempien vuosien harjoitustehtävät ja ratkaisut nettiin” unohtuvat – puhumattakaan, että mietittäisiin vähemmän ilmeisiä muutoksia.

Joku voisi tulkita pointtini pessimistisenä: kaikki on huonosti! Minä en kuitenkaan tässä ottanut kantaa siihen, kuinka hyvin asiat ovat. Asiat ovat juuri niin huonosti tai hyvin kuin mitä ne nyt ovat, tässä ei ole mitään uutta. Siten “kaikki on huonosti” on väärä tulkinta.

Sen sijaan minä väitän, että tehokkaan maailman hypoteesi ei päde. Maailmassa todella on parannettavaa. Välillä parannukset ovat oikeaastaan aika helppoja ja sitten ne tarvitsee vain tehdä. Siten pointtini on optimistinen: kaikki voisi olla paremmin!