Haitallinen sovinnollisuus
Olen nuorempana ollut luontaisesti melko massaan mukautuva ja sovinnollinen. (Tämä piirteeni on muuttunut ymmärrettyäni eräitä asioita, mutta se on toinen tarina.) Tällä oli seurauksia: väitellessäni minulla oli tapana erimielisyyksien sijaan ohjata keskustelu väitteeseen, josta olimme samaa mieltä.
Muistikuvani ovat hieman hatarat, mutta tässä on esimerkki: Keskustelin kerran tuttuni kanssa luontaisesta lahjakkuudesta, harjoittelusta ja kiinnostuksesta ja siitä, miten ne vaikuttavat taitolajeissa pärjäämiseen. Päädyin keskustelussa aloittamaan väitteestä “luontaisen lahjakkuuden merkitys on hyvin pieni” ja lopettamaan väitteeseen “ihmiset voisivat yleisesti saada paljon parempia tuloksia, jos kiinnostus ja harjoittelu olisivat kohdillaan”.
Ensimmäinen väite on vahva (mutta pidän sitä nykyään epätotuudenmukaisena). Toinen taas on kenties hyvä pointti, mutta loppukädessä mitäänsanomaton väite, josta kaikki voivat sovinnossa olla samaa mieltä.
Ongelma tässä sovinnollisessa lähestymistavassa on se, että se ei oikeastaan johda mihinkään. Kaikki ovat samaa mieltä. Mistäs sitten puhuttaisiin?
Vielä pahempaa on se, että ajatukseni aihetta koskien olivat aika sotkuisia enkä täysin erotellut sitä, että nämä ovat hyvin eri väitteitä. Olen puhunut tästä matalan informaation väitteiden yhteydessä: sama epämääräinen väite (“harjoittelu ja kiinnostus ovat tärkeitä kehityksen kannalta”) mahdollistaa monenlaisia tulkintoja, joista kenties osa on epätosia ja osa tosia, ja ne on siten tärkeä pitää erillään.
Toisessa tapauksessa päädyin keskusteluun, jossa minulla ja toisella osapuolella oli etukäteen vahvoja näkemyksiä aiheesta. Ajattelin, ettei keskustelusta tule hyvää, jos molemmat lähtevät keskusteluun varmoina omista näkemyksistään. Pyrin siis olemaan sovinnollinen ja antamaan vastapuolen näkemyksille enemmän painoarvoa kuin mitä jälkikäteen pidän perusteltuna. Tässä liiallinen sovinnollisuus johti siihen, etten kunnolla tuonut esiin, mitä mieltä olen ja miksi. Koen keskustelun epäonnistuneen: emme oikein saaneet käsiteltyä itse aihetta.
Olen myös ollut keskustelussa, jossa olen toisen osapuolen kanssa eri mieltä, mutta hän kommentoi, että “emme välttämättä edes ole tästä eri mieltä”. Tästä olin vahvasti eri mieltä. Ennustettavasti keskustelu ei, ainakaan minun tietääkseni, johtanut näkemysmuutoksiin kummankaan osapuolen toimesta.
Näissä esimerkeissä sovinnollisuus osoittautui haitalliseksi keskustelun kannalta. Yleisesti sovinnollisuus kuitenkin nähdään positiivisena asiana. Mikä tämän selittää?
Erottelisin seuraavat kaksi asiaa: Yksi koskee sellaisia teemoja kuten kyky ja halu selvittää erimielisyyden syitä, toisen osapuolen näkemyksen aidosti kuunteleminen, toisen perspektiivin hahmottaminen, empatia ja muut tunnetaidot. Toinen koskee halua olla keskustelun jälkeen samaa mieltä asioista ja erimielisyydestä johtuvien negatiivisten tunteiden välttämistä.
Nämä voivat kuulostaa suunnilleen samoilta ja niihin viitataan samoilla sanoilla: ensimmäinen näistä on juurikin sovinnollisuutta, toinen taas on (liiallista) halua olla sovinnossa. Näissä on kuitenkin hienovarainen ero, joka tekee toisesta hyvää ja toisesta huonoa sovinnollisuutta.
Syyn uskomusten muutokselle ei pitäisi olla “en tykkää olla eri mieltä ihmisten kanssa” tai “oivoi, keskustelun toinen osapuoli ajattelee minun olevan väärässä, tuntuupas tyhmältä”. Nämä eivät ole syitä, jotka johtavat systemaattisesti totuudenmukaisiin uskomuksiin vaan siihen, että omat uskomukset muuttuvat samoiksi kuin ympärillä olevilla ihmisillä. (Ja mikä pahempaa, tämä kannustaa itsevarmana esiintymiseen, muiden tunteisiin vetoamiseen ja sellaiseen retoriikkaan, jolla saa muita parhaiten puolellensa. Mikä voisikaan mennä pieleen?) Tämä on haitallista sovinnollisuutta.
Erottelussa ensimmäisenä mainittu asia, johon liittyy kykyä ja halua selvittää erimielisyyden syitä, sen sijaan on hyvän tyyppistä sovinnollisuutta. Tällä voidaan ratkoa erimielisyyttä ja päivittää uskomuksiaan hyvistä syistä. Keskustelu voi myös tuntua sovinnolliselta: siltä, että osapuolet kuuntelevat ja yrittävät ymmärtää toisiaan. Tämä on hyvä sekä epin näkökulmasta että muutenkin.