Sain tänään käsiini gramman tarkkuisen elektronisen vaa’an, joten pelattiin kavereiden kanssa modernin teknologian mahdollistamia pelejä.

Ensimmäinen oli massan arviointi. Tutkitaan esinettä, tehdään arvio, punnitaan, toistetaan 12 eri esineellä. Se mitä itselleni jäi käteen tuosta oli, että olin yllättävän huono. Kovimmat virheet:

  • Tyhjähkö oliiviöljypullo painoi 368 grammaa. Mun mediaaniarvio oli 75 grammaa.
  • Jonglöörauspallo ja penaali tuntui musta samanpainoisilta silloinkin, kun pidin yhtä yhdessä kädessä ja toista toisessa. Pallo painoi 70 grammaa ja penaali 160 grammaa. Ilmeisesti siis 2x-erojen huomaaminen ei onnistu noin vaan(!), ja “tiheämmät asiat tuntuvat painavammilta” -vinouma saattaa olla vahva.

Lisäksi yleisesti aliarvioin, kuinka paljon asiat painaa: 9/12 massoista olikin korkeampia kuin mun mediaaniarvio.

Toinen peli oli kiinnostavampi. Kaikkihan ovat varmasti katsoneet 47 minuuttia interdimensionaalista kaapeli-TV:tä, jossa 15 minuutin kohdalla näytetään ote puolituspelistä. Puolituspelissä kisaajille annetaan objekti ja kisaajan tehtävänä on jakaa se veitsellä kahteen mahdollisimman samanmassaiseen osaan.

Me pelattiin tätä. Kilpailuobjekteiksi valittiin mahdollisimman eri muotoisia elintarvikkeita: rinkeleitä, päärynöitä, oudon muotoisia bataatteja, avokadoja ja jäätelötuutteja. Viimeiselle kierrokselle valittiin tippaleivät, jotka odotetusti osalla räjähti käsiin leikatessa.

Ihan hauskaa kokeilla kerran, mutta ymmärrän, miksei tästä ole tullut yleisösuosikkia.

Satasen satanen on urheilulaji, jossa kilpailijan tavoite on siirtää 100 kilogramman lasti 100 metrin matka mahdollisimman nopeasti. Lajia on helppo pelata uimarannalla lapioimalla jätesäkkeihin hiekkaa.

Ensi tiistaina on oiva mahdollisuus osallistua tähän lajiin (ja sen variantteihin)! Areenana toimii läheinen uimaranta. Laittakaa viestiä jos olette tulossa.

Pelasin eilen jugglepeliä–

eli siis ikään kuin 1v1 lentopalloa, mutta jossa lyöntien sijaan heitetään palloa jonglöörauksen lomassa

–Meerin kanssa ulkona. Oli hyviä hetkiä, kun sai hyppäämällä ja kädellä kurkottaen nippa nappa kopitettua pallon, pidettyä kaikki pallot hallussa ja sitten vielä palautettua onnistuneesti vastustajalle. Ihan kuin olisi tennisammattilainen vetämässä iskulyöntiä – ei oo koskaan ollut niin atleettinen olo kuin tuolloin.

Kyllä sitä on ehkä toistakymmentä tuntia tarvinnut pelata, jotta on päässyt nykyiselle taitotasolle, mutta lajina tuo on esim. tennistä huomattavasti helpompi ja ystävällisempi. Otan tämän positiivisena merkkinä siitä, että on mahdollista kehitellä hyviä Uusia Urheilulajeja.

Schelling-pelissä pelaajien tavoite on valita, ilman kommunikointia, annetusta joukosta vaihtoehtoja sama vaihtoehto.

On yleinen perinne, että pääsiäisenä lapsille piilotetaan suklaamunia taloon tai ulos.

Toihan on ihan hauska leikki. Kehiteltiin Meerin kanssa tällainen versio siitä.

Vaihdellaan etsijää ja piilottajaa. Kuvitellaan, että minä olen piilottaja. Mä ekana kirjaan itselleni jonkin aikarajavälin, johon mä koitan osua. Käytännössä hyvät aikarajavälit oli 30s - 3min ja 1min-5min.

Sitten mä koitan piilottaa suklaamunan sellaiseen paikkaan, jossa mä odotan Meerillä kestävän tuon verran aikaa löytää se. Piilotettuani munan mä annan todennäköisyyden sille, että etsimisaika tosiaan osuu tolle välille. Meeri saa tämän jälkeen tulla paikalle ja etsiä suklaamunaa.

Toi kivasti kannustaa siihen, että saa just oikean tasoisia piiloja löydettyä. Tietysti koitettiin noin muuten keksiä luovia ja hauskoja piiloja.

Pelattiin muutama kierros ja oli hauskaa. Illusion of transparency iski alkuun, kun ajatteli piilojen olevan helpompia kuin ne oli. Sitten etsiessä sai ylläpidettyä pari minuuttia sellaista hyvää paahtoa, jossa koittaa kuumeisesti käydä läpi (ainakin mielessään) kaikki hyvät piilopaikat.

Haluaisin pelata peliä, jossa mun pitää väistellä mua kohti ammuttuja palloja. Ideana olisi siis, että jossakin on fyysinen alue, johon laitetaan pystyyn tusina ilmapainetykkejä puoliympyrään ja pelaaja on keskellä tykkien ammuttavana. Tykit olisi kytketty tietokoneeseen, jotta niiden ampumisaikaa ja myös suuntaa ja ampumisnopeutta voisi säädellä. Kameralla voisi seurata, missä pelaaja liikkuu ja tähdätä tykit sitä kohti. Softan avulla saadaan säädeltyä vaikeustasoa ja muita parametreja.

Ongelma vaan on, että tollaset tykit ei oo ihan ilmasia – mitä nopeasti kyselin kielimalleilta, niin hinta voi hyvin olla nelinumeroinen per tykki. Ei ihan löydy kymppitonnia heittää tähän. (Mutta ehkä värikuulapyssyt on jo enemmän massatuotettuja ja halvempia? Fiilis kyllä vähän heikkenee, kun muhkeat polttopallot korvataan värikuulilla.) Sit oikean maailman koneiden kanssa pitää painia jonkin aikaa, jotta saa systeemin toimimaan.

Mietin, että varmaan helpompi olisi AR, jossa simuloidaan kohti lentäviä polttopalloja. Sitten vaan varaa hyvin tilaa (esim. ulkoa nurmikolta), ostaa ehkä pehmustavan alustan jotta kompastuessa ei käy huonosti ja alkaa pelaamaan.

En kuitenkaan heti löytänyt tuohon mitään ja en oo muutenkaan seurannut AR:ää niin en tiedä, missä jamassa se oikeasti on. Nopeella googlauksella löysin Dodgeball simulator VR:n, mutta toi ei ole, mitä mä haluan. Fiilis mitä mä haluan ei ole “pelaan polttopallotietokonepeliä”, vaan haluaisin ihan oikeasti fyysisesti väistellä ja liikkua ja hyppiä ja heittäytyä, ihan kuten tekisin jos olisi nuo ilmapainetykit jotka ampuu mua kohti polttopalloja. Ideaalisti siis AR:ssä näkisin mitä yleensäkin ja sitten sinne olisi vaan lisätty polttopalloanimaatiot.

Kiinnostaisi tietää, kuinka vaikeaa tuollaisen toteuttaminen olisi.