Puhuin tänään yhdelle tyypille tekoälystä ja tulevaisuudesta. Huomionarvoista oli se, että sain puhutta asioista, joita oikeasti ajattelen.

Puhuin Dysonin kuulista, Merkuriuksen purkamisesta ja tähtienväliseen avaruuteen levittäytymisestä. Kryoniikasta, digitaalisista ihmisistä ja robottikehoista. Yli-inhimillisistä koodareista ja matemaatikoista ja lähitulevaisuuden muutoksista. Fysikaalisista maailmankuvista mieliin ja tekoälyyn sovellettuna. Ihmiskunnan sukupuutosta. Tekoälystä yleisessä keskustelussa.

Kerroin, mitä itse odotan, jos selviämme ja kaikki menee hyvin. Pitkään eläminen ja kuolemattomuus. Jonglööraaminen Kuussa. Korkean teknologian urheilua Fortressin tapaan. Vahvempi, kestävämpi keho, joka kestää tuollaisia lajeja ja jossa on lapsuuden keveyden ja vetreyden olo. Ehkä lisäosia. Ainakin miljoonia vuosia hauskanpitoa. Puhumattakaan kaikesta oudommasta.

Se oli virkistävää. Harvoin tekoälystä puhuessani koen oikeasti voivani sanoa, mitä ajattelen. Mikä on varmaan osittain omaa ujouttani ja arkuuttani ja aggressiivisuuden puutetta ja osittain taas sitä, etten vielä ole keksinyt, miten puhua Dysonin kuulista esimerkiksi toimittajille.

Futurististen aiheiden ulkopuolellakin olen surenut sitä, että vieraille ihmisille puhuessa tulee puolipakon edessä laitettua maski päälle. Arvokkaita ovat ne tilanteet, joissa voi käydä oikeita keskusteluja.